Milano

Milanon matkani tapahtui aikaan ennen Euroja. Pienimmän silloisen setelin, 1000 liiraa (Lire Mille), arvo on nykyään noin 50 senttiä.

Italian vanha liira, 1000 liiraa = 50 senttiä
Vähän oppikirjatietoa Milanosta: Sijainti keskellä Pohjois Italiaa. Milanon väkiluku on runsaan miljoona asukasta ja lähialueineen väkimäärä yli 3,5 miljoonaa. Milano Italian toiseksi suurin kaupunki. Suurin kaupunki on pääkaupunki Rooma ja kolmanneksi suurin on toinen teollisuuskaupunki Torino. Valuutta on Euro, aikaisemmin käytettiin Italian liiroja. Euroon vaihdettaessa kerroin oli 1936,27 eli 1e=1936 itl. Italialaisille eurolaskutoimitus oli helpompi kuin meille suomalaisille: liirahinnasta riipaistiin kome viimeistä nollaa pois ja jaettiin kahdella. Kolme viimeistä nollaa oli jätetty muutenkin vähälle huomiolle. Hinnatkin ilmoitettiin usein tuhansina liiroina.

Milano tunnetaan yleisesti muodin ja teollisuuden kaupunkina. Italialaisista saa aivan erilaisen kuvan riippuen vieraileeko Roomassa vai Milanossa. Kaikki tuntuu valmiimmalta ja suunnitellummalta.

Parkkipaikkojen puute on ongelma joka ensimmäisenä pistää silmään Milanon katukuvassa. Kadunvarret on parkkeerattu autoja täyteen vieri viereen muutaman sentin etäisyydelle toisistaan.

Kuuluisa La Scala ooperatalo tuli nähtyä vain ulkoapäin. Hieno rakennus sinänsä, mutta samanlaisia keskustan alueella oli muitakin. Leonardo Da Vincin maalaus, Pyhä Ehtoollinen, oli ollut restauroitavana koko kuluneen vuoden eikä sitäkään päässyt näkemään. Pyhä Ehtoollinen on maalattu kirkon seinälle eli sitä voi kunnostaa vain paikan päällä.

Vaikutta rakennus oli Milanon keskustassa sijaitseva valtava tuomiokirkko, katetraali Duomo (Duomo di Milano). Katetraali on eräs maailman suurimpia goottilaistyylisiä rakennuksia maailmassa. Ihmisen pienuuden ymmärtää kun seisoo tämän suuren rakennuksen vierellä. Suurta katedraalia on rakennettu vaihtelevalla intensiteetillä yhteensä lähes tuhat vuotta ja 1960 luvulla saatiin viimeiset rakennustyöt valmiiksi. Pietarin Iisakin kirkko tehtiin muuten vain 40 vuotta.

Eräs mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä on ehdottomasti Milanon teknillinen museo. Tekniikan ja tekniikan historiasta kiinnostuneelle se on ehdoton vierailupaikka. Koko museota tuskin mainitaan "virallisissa" suomalaisissa matkaoppaissa ja matkakuvausissa. Tämä johtunee siitä, että Milanossa vierailee Suomesta yleensä vain kulttuuriväkeä jota ei tekniikka kiinnosta.
Museon kannattaa varata koko päivä vaikka tutustuisi siihen vain pintapuolisesti. Koska sisäänpääsymaksu on halpa ja niin voi harkita museokaynnin jakamista kahdelle eri päivälle. Tekniikan museossa käy päivisin paljon koululaisia. Lähialueiden koulut vievät oppilaita sinne oppitunneiksi ja oppilailla on kirjat mukanaan. Museosta on tehty hieman "Heureka" tyyliseksi. Tekniikkaa, myös vanhaa tekniikka, esiteltiin toimivana ja monia asioita pääsee itse kokeilemaan. Museon yleisilme oli väljä, ilmava ja toimiva.
Linkki Milanon Tieteen Museon sivuille (English): http://www.museoscienza.org/english/ . Tieteen museon on Italian kielellä Museo Nazionale della Scienza e della Tecnologia ja sen nimeen liitetään yleensä "Leonardo Da Vinci".

Käynti ajoittui kevääseen, suomalaisittain talveen. helmikuun loppuun. Lämpötila oli vähän kymmenen lämpöasteen yläpuolella. Milanolaisille se on kylmää lämpimimmät talvivaatteet oli kaivettu. Suomessa oli saman talvena tehty uusi pakkasennätys alle -50C. Tieto siitä sai Italialaiset levottoman oloiseksi. Vuoristossa Milanon lähellä oli samana talvena ollut myös poikkeuksellisen kylmää -15C astetta.
Kylmästä säästä johtuen terasseja ei näkynyt. Pohjois-Euroopassa suosittuja Pub tyylisiä olutravintoloita ei löytynyt ollut lainkaan. Vain ruokapaikkoja, joista sai olutta ruuan kanssa tai kahviloita joissa ei ollut olutta lainkaan. Suomessa oli jo oppinut, että "Cafe" tarkoittaa keskikalja ravintolaa. Ruoka oli hyvää ja melko edullista. Pizzan mausta voi olla montaa eri mieltä.

Milano ja Italia linkit:
Italia
Roomaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti