Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanarian Saaret. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanarian Saaret. Näytä kaikki tekstit

Kattava lista lomakohteita

Kesälomakohteita

Esittelyssä muutamia lomakohteita, joihin kannattaa mennä seuraavalla lomalla. Kaikki ovat kohteita, joissa olen käynyt. Muita hyviä paikkoja tietenkin on. Laita kommentti, jos tiedät paikoista enemmän. Viimeisestä vierailusta moneen näistä kohteista on mennyt aikaa jo useita vuosia. Matkakohteiden järjestys on satunnainen ei siis paremmuusjärjestys.

Kööpenhamina - Tanskan suurin kaupunki, Köpis (eli Kööpenhamina), sijaitsee Själlandilla. Siellä on asukkaita noin miljoona. Tanska kuuluu Euroopan Unioniin, mutta ei Euroalueeseen. Eurot ei siis käy siellä ja joudut vaihtamaan valuuttaa. Paikallinen valuutta on (Tanskan) kruunu. Köpiksessä kannattaa mennä Tivoliin, vahakabinettiin ja historialliseen museoon. Ilmasto on lämpimämpi kuin Suomessa, mutta meilkein aina tuulee.

Costa del Sol - Espanjan etelärannikkoa kutsutaan nimellä Aurinkorannikko, Costa del Sol. Siellä on monia eri lomakohteita. Lennot tulevat Malagan kautta. Alue ei ole saarikohde vaan osa Espanjan mannerta. Aurinkorannikko on nimenomaan kesälomakohde, talvella siellä on aivan liian kylmää rantalomailuun. Tietysti monet jäävät sinne koko talveksi. Silloin majoituspaikat ovat edullisia ja takuulla on lämpimämpää kuin sukulaisilla Suomessa. Espanjan sisäisellä lennolla voi tehdä lomamatkan vaikkapa Kanarialle.

Krabi - Suosittu matkakohde Thaimaassa. Upeat hiekkarannat ja kohtuullinen hintataso. Kohde sopii oikein hyvin lomakohteeksi lapsiperheille. Nähtävyyksiä tai toimintaa ei paljon. Siellä on rauhallista ja kiireetöntä. Onneksi Bangkok on lähellä.

Hua Hin - Suosittu matkakohde Thaimaan itärannikolla. Hua Hin sijaitsee Siaminlahden länsipuolella. Sinne tekevät lomamatkoja lähes kaikki suomalaiset matkayhtiöt. Siedettävän matkan päässä on Bangkok ja sinne pääsee myös rannikon junarataa pitkin. Ihan lähellä on pieni Cha Am:n lomakohde.

Fuerteventura - Pinta-alaltaan toiseksi suurin Kanarian saarten saari. Vaikka Fuerte on suuri pinta-alaltaan niin se on asukasluvultaan pieni. Asukkaita on saarella vähän yli 100 000. Suurin kaupunki on Puerto del Rosario. Fuerteventura on karu kuin hiekkaaavikkoa. Merkittäviä nähtävyyksiä saarella ei ole. Lobos niminen saari on Fuerteventuralta koilliseen. Se on ainoa pikkusaarista joka ei sijaitse Lanzaroten läheisyydessä.

Ibiza - Saari on ollut bilettäjien suosima ja Ibizan maine myös sen mukainen. Sitä Ibiza on hiukan vieläkin, vaikka saaren matkailuviranomaiset ovat yrittäneet houkutella saarelle myös perheitä ja muuta varttuneempaa väkeä. Ne kun käyttävät enemmän rahaa ja pitävät paikallista palvelutuotantoa monipuolisesti elossa. Ibiza on yksi Baleaari saariryhmään kuuluva saari. Paremmin tunnettu Baleaarien saari on Mallorca. Ibizan saarella on vakituisia asukkaita noin 130000, joista kolmasosa on saaren isoimmassa kaupungissa Ibiza cityssä. Ibiza on julistettu maailmanperintökohteeksi Unescon toimesta.

Phuket - Phuketin saari sijaitsee Thaimaan koillisosassa, siis siellä Intian valtameren puolella. Pääkaupunki Bangkok on sen verran kaukana, että sinne voi mennä lentokoneella. Myös toinen yhtä suosittu matkakohde Pattaya, on mahdollisimman kaukana Phuketin lomakohteesta. Phuket on saari Andaman meressä, vaikkakin suuri sellainen. Saari on aivan lähellä manner Thaimaata. Niin lähellä, että Phuketin yhdistää mantereeseen silta. Turistin ei yleensä ole mitään syytä matkustaa mantereelle.

Rayong - Matkaa Thaimaan pääkaupunkiin Bangkokiin on vain 150 kilometriä. Rayong sijaitsee Siaminlahden itäpuolella, siis samalla puolella kuin Matka Pattayalle on noin 60 kilometriä. Rayong on useiden mielestä paras Thaimaan rantalomakohde. Aktiviteettejä: golf, sukellus, keilailu, purjelautailu ja melonta.

Kypros - Kreikkaa virallisena kielenä käyttävä valtio Välimerellä. Saaren pohjoinen alue on Turkin miehittämä. Sinnekin pääsee. Kreikan saarten ainoa saari, joka on itsenäinen, haluja kuulua Kreikkaan on sielläkin ollut. Ennen muinoin ne olivat itsenäisiä lähes kaikki.

Dublin - Irlannnin tasavallan pääkaupunki Dublin on varsinkin nuorten matkailijoiden suosiossa. Ilmapiiri on raikas ja vapaamielinen vaikka, Irlanti on katolinen maa. Dublinissa voi viettää rentouttava kaupunkiloman.

Pattaya - Varmaan tunnetuin Thaimaan matkakohde. Suosituksi Pattaya tuli Vietnamin sodan aikana. Sodan jälkeen alkoivat matkailijat virrata Pattayalle. Pattayan maine pysynyt huonona niiden mielestä, jotka eivät ole siellä vierailleet. Jotka ovat, osaavat laittaa asiat oikeaan arvoonsa. Pattayalla on asukkaita noin satatuhatta. Siis ilman matkailijoita. Vuodessa turisteja käy noin 15 miljoonaa.

Menorca - Kolmanneksi tunnetuin lomasaari Baleaareilla. Kaksi tunnetumpaa ovat Ibiza ja Mallorca. Saari tunnetaan myös nimellä Minorca, joka merkitsee pientä. Asukasluku on noin 100000 on vähäiset 700 km2. Menorcan historia on pitkä ja väkivaltainen kuten useimpien muidenkin Välimeren saarten. Ibizan kaupungit on monesti. Vallanpitäjiä ovat olleet niin roomalaiset, britit, turkkilaiset ja espanjalaiset. Rauhattomimpina aikoina saarta ovat hallinneet merirosvot.

Cha-am - Pieni ja viehättävä kaupunki. Cha-am on lähellä Bangkokia, jossa voit käydä ihan vain päiväseltään katselemassa. Cha-Am:in rannat ovat kauniita, mutta vesi on hiukan sameaa. Snorklaajien pitää mennä muualle. Lähellä on vähän isompi kaupunki: Hua-Hin.

Gran Canaria - Kanarian saaria kutsuttiin aiemmin koirasaariksi. Gran Canaria tarkoittaa suurta koiraa tai suurta koirasaarta. Gran Canarialla on asukkaita yli 800 000. Suurin kaupunki on Las Palmas, ja se on myös Kanariansaarten suurin kaupunki.

Lanzarote - Maahan vai kuuhun . Siltä väliltä löytyy Lanzarote. Karu luonto tempaa mukaansa. Rannat ovat kauniita ja metsiin ei eksy. Kun metsiä ei ole. Saaren isoin kaupunki on Arresife ja siellä sijaitsee myös lentokenttä mihin kaikki turistit saapuvat.

Teneriffa (Tenerife) - Eräs Kanarian suosituimmista kohteista. Moni matkustaa saarelle aina uudestaan ja uudestaan. Siellä sijaitsee korkea Teiden tulivuori ja monta muuta nähtävyyttä. Täällä on käyty useana talvena. Teneriffa on suurin Kanarian saari.

Dubai - Sitä sanotaan arabimaailman vapaamielisemmäksi kaupungiksi. Dubai sijaitsee Persianlahdella ja kuuluu Yhdistyneihin Arabiemirikuntiin (UAD). Dubaihin mennään lomalle pääsääntöisesti talvella. Alkoholin käyttäminen Dubaissa ei ole lainkaan niin vapaamielistä kuin esimerkiksi Välimeren kohteissa. Hotellien ravintoloissa tarjoillaan alkoholia ja maahan saa myös viedä kyseisiä tuotteita. Ryyppäämään Dubaihin ei kannata lähteä. Pienenä vinkkinä: osta tullessa lentokentältä olutta, niin et joudu heti sitä etsimään marketeista. Säästät samalla vähän rahaa. Siis jos olut maistuu.

Pariisi - Tämä Ranskan suurin kaupunki ei juuri esittelyä kaipaa. Miljoonakaupunki ja monen mielestä koko maailman keskipiste. Ainakin pariisilaisten. Pariisista löydät upeita kohteita kuten Eiffelin tornin, Notre Damen ja Invalidikirkko. Näiden on lukematon määrä muutakin nähtävää, taidegallerioita ja esityksiä.

Lisään näitä tänne aina kun jaksan.


--- matkakohde blogi --- www.matkakohde.blogspot.com --- Copyright 2009 - 2011 ---
Matkakohde blogissa on tietoja eri matkakohteista. Faktat on yritetty tarkistaa, mutta silti joukkoon on saattanut lipsahtaa virheitä. Kirjoittaja pakenee kaikesta vastuusta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Niitä kasvaa ainakin Turkissa.
--- matkakohde blogi --- www.matkakohde.blogspot.com --- Copyright 2009 - 2011 ---

Fuerte

Fuerteventura eli lyhyemmin "Fuerte", sijaitsee Afrikan rannikolla

Yksi suurimpia Kanarian saaria, Fuerteventura, on silti mukavan rauhallinen lomakohde.  Vaikka saari on suuri, niin turisteja on murto-osa siitä, mitä niitä käy kahdella suosituimmalla saarella: Gran Canarialla ja Teneriffalla. Alueen keskiosa on kuumaa ja kuivaa hiekkadyyniä. Saaresta pohjoiseen on Lanzaroten tuliperäinen saari ja lännessä Gran Canaria. Suositeltava matkakohde etenkin talvella. Ferteventuran  koillisrannalla sijaitsee pieni Lobosin saari. Jos on lomalla saaren siinä osassa niin Lobosille voi tehdä päiväretken. Vakituista asutusta saarella ei ole.

Lue enemmän aiheesta: Fuerteventura

Faktatietoa kohteesta:
- Saaren väkiluku on noin 100 000.
- Korkein kohta on Pico de Jandía
- Fuerteventura on Kanariansaariin kuuluva saari
- Isoin kaupunki on Puerto del Rosario saaren keskiosassa
- Aluperäiset asukkaat olivat guanchit

Fuerteventuran maakuntia:
La Oliva
Pájara
Betancuria
Puerto del Rosario
Tuineje
Antigua

Teneriffa

Teneriffa on eräs kaikkein suosituimmista matkakohteista mihin suomalaiset ovat matkustaneet. Talven kohteista se on ollut suosiossa on yli 30 vuotta. Matkustetaan sinne myös paljon syksyllä ja keväälläkin.

Hotellin uima-allas
Mikä tekee Teneriffasta niin suositun?
Teneriffa on sopivan kokoinen saari, johon on helppo tutustua vaikkapa parin viikon matkalla. Ilmasto on siellä sopivan lämmin talvellakin. Turisteihin on totuttu ja palvelut ovat toimivia. Silti sieltä löytyy sekä suurkaupunfin vilinää että rauhallista vuoristoa ja maaseutua.

Missä Teneriffa sijaitsee?
Teneriffa sijaitsee Kanarian saarilla, jotka kuuluvat Espanjalle. Saariryhmä on Atlantin valtameressä lähellä Afrikan rannikkoa. Teneriffa on tämän saariryhmän keskellä. Saaren pinta-ala on suurin ja väkiluku korkein kaikista Kanarian saariryhmän saarista.

Koska sinne kannattaa matkustaa?
Suosituinta aikaa Teneriffan matkoille on talviloma-aika. Oikeastaan vain kesälomakaudella ei tehdä pakettimatkoja Kanarialle. Suurin syy tähän on Välimerin kohteiden ylitarjonta. Paras aika on huhti-toukokuu. Ilma on lämmin ja luonto on juuri herännyt talven jäljilta.

Vaikka kesällä Kanarialle ei juuri matkusteta niin paikassa ei silloinkaan ole mitään vikaa. Ympäröivä meri pitää huolen siitä että lämpötila ei nouse aivan mahdottoman korkeaksi. Teneriffalla voi aina nousta ylemmäs Teiden vuorelle. 

Linkkejä:
Kanariansaaret.net: Teneriffa