Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kööpenhamina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kööpenhamina. Näytä kaikki tekstit

Kattava lista lomakohteita

Kesälomakohteita

Esittelyssä muutamia lomakohteita, joihin kannattaa mennä seuraavalla lomalla. Kaikki ovat kohteita, joissa olen käynyt. Muita hyviä paikkoja tietenkin on. Laita kommentti, jos tiedät paikoista enemmän. Viimeisestä vierailusta moneen näistä kohteista on mennyt aikaa jo useita vuosia. Matkakohteiden järjestys on satunnainen ei siis paremmuusjärjestys.

Kööpenhamina - Tanskan suurin kaupunki, Köpis (eli Kööpenhamina), sijaitsee Själlandilla. Siellä on asukkaita noin miljoona. Tanska kuuluu Euroopan Unioniin, mutta ei Euroalueeseen. Eurot ei siis käy siellä ja joudut vaihtamaan valuuttaa. Paikallinen valuutta on (Tanskan) kruunu. Köpiksessä kannattaa mennä Tivoliin, vahakabinettiin ja historialliseen museoon. Ilmasto on lämpimämpi kuin Suomessa, mutta meilkein aina tuulee.

Costa del Sol - Espanjan etelärannikkoa kutsutaan nimellä Aurinkorannikko, Costa del Sol. Siellä on monia eri lomakohteita. Lennot tulevat Malagan kautta. Alue ei ole saarikohde vaan osa Espanjan mannerta. Aurinkorannikko on nimenomaan kesälomakohde, talvella siellä on aivan liian kylmää rantalomailuun. Tietysti monet jäävät sinne koko talveksi. Silloin majoituspaikat ovat edullisia ja takuulla on lämpimämpää kuin sukulaisilla Suomessa. Espanjan sisäisellä lennolla voi tehdä lomamatkan vaikkapa Kanarialle.

Krabi - Suosittu matkakohde Thaimaassa. Upeat hiekkarannat ja kohtuullinen hintataso. Kohde sopii oikein hyvin lomakohteeksi lapsiperheille. Nähtävyyksiä tai toimintaa ei paljon. Siellä on rauhallista ja kiireetöntä. Onneksi Bangkok on lähellä.

Hua Hin - Suosittu matkakohde Thaimaan itärannikolla. Hua Hin sijaitsee Siaminlahden länsipuolella. Sinne tekevät lomamatkoja lähes kaikki suomalaiset matkayhtiöt. Siedettävän matkan päässä on Bangkok ja sinne pääsee myös rannikon junarataa pitkin. Ihan lähellä on pieni Cha Am:n lomakohde.

Fuerteventura - Pinta-alaltaan toiseksi suurin Kanarian saarten saari. Vaikka Fuerte on suuri pinta-alaltaan niin se on asukasluvultaan pieni. Asukkaita on saarella vähän yli 100 000. Suurin kaupunki on Puerto del Rosario. Fuerteventura on karu kuin hiekkaaavikkoa. Merkittäviä nähtävyyksiä saarella ei ole. Lobos niminen saari on Fuerteventuralta koilliseen. Se on ainoa pikkusaarista joka ei sijaitse Lanzaroten läheisyydessä.

Ibiza - Saari on ollut bilettäjien suosima ja Ibizan maine myös sen mukainen. Sitä Ibiza on hiukan vieläkin, vaikka saaren matkailuviranomaiset ovat yrittäneet houkutella saarelle myös perheitä ja muuta varttuneempaa väkeä. Ne kun käyttävät enemmän rahaa ja pitävät paikallista palvelutuotantoa monipuolisesti elossa. Ibiza on yksi Baleaari saariryhmään kuuluva saari. Paremmin tunnettu Baleaarien saari on Mallorca. Ibizan saarella on vakituisia asukkaita noin 130000, joista kolmasosa on saaren isoimmassa kaupungissa Ibiza cityssä. Ibiza on julistettu maailmanperintökohteeksi Unescon toimesta.

Phuket - Phuketin saari sijaitsee Thaimaan koillisosassa, siis siellä Intian valtameren puolella. Pääkaupunki Bangkok on sen verran kaukana, että sinne voi mennä lentokoneella. Myös toinen yhtä suosittu matkakohde Pattaya, on mahdollisimman kaukana Phuketin lomakohteesta. Phuket on saari Andaman meressä, vaikkakin suuri sellainen. Saari on aivan lähellä manner Thaimaata. Niin lähellä, että Phuketin yhdistää mantereeseen silta. Turistin ei yleensä ole mitään syytä matkustaa mantereelle.

Rayong - Matkaa Thaimaan pääkaupunkiin Bangkokiin on vain 150 kilometriä. Rayong sijaitsee Siaminlahden itäpuolella, siis samalla puolella kuin Matka Pattayalle on noin 60 kilometriä. Rayong on useiden mielestä paras Thaimaan rantalomakohde. Aktiviteettejä: golf, sukellus, keilailu, purjelautailu ja melonta.

Kypros - Kreikkaa virallisena kielenä käyttävä valtio Välimerellä. Saaren pohjoinen alue on Turkin miehittämä. Sinnekin pääsee. Kreikan saarten ainoa saari, joka on itsenäinen, haluja kuulua Kreikkaan on sielläkin ollut. Ennen muinoin ne olivat itsenäisiä lähes kaikki.

Dublin - Irlannnin tasavallan pääkaupunki Dublin on varsinkin nuorten matkailijoiden suosiossa. Ilmapiiri on raikas ja vapaamielinen vaikka, Irlanti on katolinen maa. Dublinissa voi viettää rentouttava kaupunkiloman.

Pattaya - Varmaan tunnetuin Thaimaan matkakohde. Suosituksi Pattaya tuli Vietnamin sodan aikana. Sodan jälkeen alkoivat matkailijat virrata Pattayalle. Pattayan maine pysynyt huonona niiden mielestä, jotka eivät ole siellä vierailleet. Jotka ovat, osaavat laittaa asiat oikeaan arvoonsa. Pattayalla on asukkaita noin satatuhatta. Siis ilman matkailijoita. Vuodessa turisteja käy noin 15 miljoonaa.

Menorca - Kolmanneksi tunnetuin lomasaari Baleaareilla. Kaksi tunnetumpaa ovat Ibiza ja Mallorca. Saari tunnetaan myös nimellä Minorca, joka merkitsee pientä. Asukasluku on noin 100000 on vähäiset 700 km2. Menorcan historia on pitkä ja väkivaltainen kuten useimpien muidenkin Välimeren saarten. Ibizan kaupungit on monesti. Vallanpitäjiä ovat olleet niin roomalaiset, britit, turkkilaiset ja espanjalaiset. Rauhattomimpina aikoina saarta ovat hallinneet merirosvot.

Cha-am - Pieni ja viehättävä kaupunki. Cha-am on lähellä Bangkokia, jossa voit käydä ihan vain päiväseltään katselemassa. Cha-Am:in rannat ovat kauniita, mutta vesi on hiukan sameaa. Snorklaajien pitää mennä muualle. Lähellä on vähän isompi kaupunki: Hua-Hin.

Gran Canaria - Kanarian saaria kutsuttiin aiemmin koirasaariksi. Gran Canaria tarkoittaa suurta koiraa tai suurta koirasaarta. Gran Canarialla on asukkaita yli 800 000. Suurin kaupunki on Las Palmas, ja se on myös Kanariansaarten suurin kaupunki.

Lanzarote - Maahan vai kuuhun . Siltä väliltä löytyy Lanzarote. Karu luonto tempaa mukaansa. Rannat ovat kauniita ja metsiin ei eksy. Kun metsiä ei ole. Saaren isoin kaupunki on Arresife ja siellä sijaitsee myös lentokenttä mihin kaikki turistit saapuvat.

Teneriffa (Tenerife) - Eräs Kanarian suosituimmista kohteista. Moni matkustaa saarelle aina uudestaan ja uudestaan. Siellä sijaitsee korkea Teiden tulivuori ja monta muuta nähtävyyttä. Täällä on käyty useana talvena. Teneriffa on suurin Kanarian saari.

Dubai - Sitä sanotaan arabimaailman vapaamielisemmäksi kaupungiksi. Dubai sijaitsee Persianlahdella ja kuuluu Yhdistyneihin Arabiemirikuntiin (UAD). Dubaihin mennään lomalle pääsääntöisesti talvella. Alkoholin käyttäminen Dubaissa ei ole lainkaan niin vapaamielistä kuin esimerkiksi Välimeren kohteissa. Hotellien ravintoloissa tarjoillaan alkoholia ja maahan saa myös viedä kyseisiä tuotteita. Ryyppäämään Dubaihin ei kannata lähteä. Pienenä vinkkinä: osta tullessa lentokentältä olutta, niin et joudu heti sitä etsimään marketeista. Säästät samalla vähän rahaa. Siis jos olut maistuu.

Pariisi - Tämä Ranskan suurin kaupunki ei juuri esittelyä kaipaa. Miljoonakaupunki ja monen mielestä koko maailman keskipiste. Ainakin pariisilaisten. Pariisista löydät upeita kohteita kuten Eiffelin tornin, Notre Damen ja Invalidikirkko. Näiden on lukematon määrä muutakin nähtävää, taidegallerioita ja esityksiä.

Lisään näitä tänne aina kun jaksan.


--- matkakohde blogi --- www.matkakohde.blogspot.com --- Copyright 2009 - 2011 ---
Matkakohde blogissa on tietoja eri matkakohteista. Faktat on yritetty tarkistaa, mutta silti joukkoon on saattanut lipsahtaa virheitä. Kirjoittaja pakenee kaikesta vastuusta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Niitä kasvaa ainakin Turkissa.
--- matkakohde blogi --- www.matkakohde.blogspot.com --- Copyright 2009 - 2011 ---

Kööpenhamina


Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina on myös maansa suurin kaupunki. Asukkaita Kööpenhaminassa on virallisesti noin puoli miljoonaa, mutta koko Kööpenhaminan metropolin alueella asukkaita on lähes kaksi miljoonaa. Enemmän kuin joka kolmas tanskalainen asuu pääkaupungin välittömässä läheisyydessä. Vastaava suhde Suomessa on noin joka viides. Kööpenhamina on tanskaksi København ja englanniksi Copenhagen.


Maat mantereella, pääkaupunki saarella.
Tanska on siitä eriskummallinen valtio, että sen pinta-alasta suurin osa on mantereella, mutta pääkaupunkin on saarella. Tämä lienee perua ajalta jolloin Själlanin saari, jolla siis Kööpenhamina sijaitsee, oli keskellä Tanskan valtiota. Eteläinen Ruotsi, eli Skåne ja Tanskan puoleinen rannikko kuuluivat Tanskan kuningaskuntaan.

Nähtävyyksiä
Kööpenhaminen tivoli, postimerkki 1974Kööpenhaminan kaupungissa tärkeimmät nähtävyydet ovat aivan keskustan tuntumassa. Raatihuoneen tori on kaupungin keskus. Sieltä on hyvä aloittaa tutustuminen Kööpenhaminaan. Torin Eteläpuolella sijaitsee kuuluisa Kööpenhaminan tivoli. Torin ja tivolin välissä kulkee välissä kulkee H.C.Andersen Boulevardi. Louis Tussaud:n vahamuseo sijaitsee Kööpenhaminan tivolin kanssa samassa korttelissa, tarkemmin sanottuna tivolikorttelin raatihuoneen puoleisessa kulmassa. Koilliseen torilta lähtee Kööpenhaminan kuuluisa kävelykatu Strøget. Kartoissa Strøget on merkitty usein Fredriksberg gade:ksi ja jatkuen Nygadena. Torin varrella on myös yksityinen Ripley's, Believe or Not museo. Kansallismuseoon päätyy kun suuntaa kaakkoon Raatihuonneen Ripleys's museon välistä. Matkaa on muutama sata metriä. Hard Rock Cafe löytyy kun torilta suuntaa Vesterbrogadea lounaaseen. Kahvila sijaitsee tivolin sisäänkäynnin (erään niistä monista) vieressä.

Ilmasto
Kööpenhaminan ilmasto lähempänä Keski-Euroopan kuin Suomen ilmastoa. Talvella saattaa sataa lunta, mutta pysyvää lumipeitettä ei saada edes joka talvi. Kevät alkaa aikaisin ja jo pääsiäisen aikaan kevät alkaa vaihtua kesäksi. Kevät muutenkin kauneinta aikaa Kööpenhaminassa, luonto on juuri herännyt ja sateita on vähän. Meren läheisyydestä johtuen kesällä ei ole niin tukahduttavan kuuma kuin Keski-Euroopassa. Siitä pitävät huolen ajoittain kaupunkia piiskaavat sateet. Kesä jatkuu Kööpenhaminassa myöhemmäksi kuin Suomessa, mutta sateet ja kova tuuli eivät houkuttele ulkoilmaan.

Kieli
Tanska kuuluu skandinaaviseen kieliperheeseen. Se on melko lähellä norjaa ja ruotsia. Jotkut sanovat, että tanskalaiset puhuvat kuin kuuma peruna olisi suussa. Tanskan kieli on saanut paljon vaikutteita saksasta ja on vähän kuin ruotsin ja saksan yhdistelmä. Huonot puolet molemmista kielistä tiesi joku vääräleuka veistellä.
Tanskalaiset puhuvat erinomaisen hyvin englantia. Saat palvelua lähes missä tahansa englanniksi.

Tanskalaiset
Tanskalaiset ovat melko leppoisaa ja suvaitsevaista kansaa. Valtiovaltaa ei kaivata määräilemään jokaisesta arkielämän pikku asiasta. Tupakoida saa kauppakeskusten käytävillä ja alkoholia myydään jo 16 vuotiaille (anniskelun ikäraja 18 vuotta). EU direktiivejä noudatetaan, jos siitä on jotain hyötyä, muuten tehdään kuten tahdotaan. EU äänestyksissä äänestetään varmuuden vuoksi "nej": ei sieltä mitään hyvää tule kuitenkaan. Paitsi ruhtinaalliset tukiaiset Tanskan maataloudelle. Suomalaisiin tanskalaiset ovat aina suhtautuneet positiivisen kunnioittavasti. Suomalaisten maine on hyvä ja ruotsalaista "finne igen" asennetta siellä ei ole koskaan edes ollut.

Liikenne
Keskustassa liikkuu parhaiten jalan niin ostoksille kuin nähtävyyksiä katsomaan. Kaupunkipyöriä on myös vaihtelevasti saatavilla. Pyörillä ei saa ajaa mihin tahansa vaan niiden käyttö on rajoitettu ydinkeskustan alueelle. Esimerkiksi Langebron sillan toisella puolella olevalle Kööpenhaminan kasinolle ei pidä citypyörällä ajaa.
Jos vähänkään pidempään viettää aikaa Kööpenhaminassa niin kannattaa hankkia oma polkupyörä. Niiden käyttö on siellä yleisempää kuin ehkä missään muualla länsimaissa. Eikä ihme, ilmasto sallii pyöräilyn läpi koko vuoden. Pyöräteitä on paljon ja tasamaalla on helppo polkea. Ainoa ongelma on usein kovaa puhaltava tuuli ja syystalvisin vaakasuoraan piiskaava sade.
Metro ja muu julkinen liikennne toimii myös hyvin. Pidempään oleskeluun kannattaa hankkia kuukausi- tai joku muu aikakortti. Turistin kannattaa harkita Kööpenhaminakorttia, jolla paitsi voi ilmaiseksi liikkua julkisilla kulkuvälineillä, pääsee myös ilmaiseksi moniin paikkoihin kuten museoihin ja saa alennuksia monista paikoista.
Taksilla liikkuminen on suurin piirtein Suomen hinnoissa tai vähän kalliimpaa. Ruotsista poiketen taksin hinnoittelu on säädeltyä, siis samoin kuin Suomessakin. Tämä on pitänyt hinnat kurissa ja taksien toiminnan asiallisena.
Autot ovat Tanskassa maailman kalleimpia. Tämä näkyy myös siinä, että auton vuokraaminen on kallista. Autokanta on vanhaa. Tämä lohduttaa suomalaisia, löytyy edes yksi maa missä ihmiset ajavat vanhemmilla autoilla kuin suomalaiset.
Kööpenhaminan lentokentältä tehdään runsaasti kansainvälisiä ja mannertenvälisiä lentoja. Onhan se pohjoismaisen SAS:n pääkenttä.

Ostokset
Yleisesti hyvänä ostospaikkana pidetään kävelykatua eli ströketiä. Tämä johtuu siitä, että moni turistioppaan kirjoittaja viitsi ei pidemmälle mennä. Kävelykadulta löytyy paljon pieniä turisteille suunnattuja kauppoja ja hinnat ovat olosuhteisiin nähden ihan kohtuullisia. Kunnollisia ostoskeskuksia ei keskustan alueelta juuri löydy. Lähin suurempi ostoskeskus on FiskeTorvet, joka sijaitsee keskustasta suoraan etelään. Raatihuoneen torilta matkaa kertyy noin 1,5 kilometriä, joten sinne pääsee aivan hyvin myös kävellen.
Toinen aivan uusi ostoskeskus, Fields, sijaitsee Örestadissa. Sinne pääsee parhaiten metrolla tai junalla. Pikajunaan ei kannata nukahtaa tai voit herätä Tukholmassa. Fields mainostaa olevansa Pohjoismaiden suurin ostoskeskus, yksi niistä monista. Jos ostoskeskuksen kokoa mitataan kuutiotilavuudella, niin silloin väite voi pitää paikkansa. Yleisilme on ilmava: käytävät ovat leveät ja katto korkealla.
Ruokakauppoja ei ydinkeskustasta myöskään löydy. (Jos jollain on parempaa tietoa, niin voisiko ystävällisesti kommentoida tätä viestiä.) Melkoinen määrä 7-11 (seven-eleven) kioskeja ja muutama ulkomaalaisten ylläpitämä tupakkakauppa-kioski-mitäliemyyvätkään yhdistelmäkauppa. Ainut edes vähän ruokakauppaa muistuttava kauppa löytyy rautatieasemalta. Hintataso ja tarjonta on samaa luokkaa kuin hyvin varustetulla suomalaisella huoltoasemalla. Ihan kohtalainen siis. Rautatieasemalla on muutenkin ihan mukavia ja edullisia pikkukauppoja, joista on hyvä ostaa tuliaisia tai jotain muuta pikkutavaraa. Hintataso on selvästi halvempi kuin turistien kansoittamalla kävelykadulla.

Ruokailu
Eniten ruokapaikkoja löytyy kävelykadulta eli sieltä Strøgetiltä. Hinnat eivät kävelykadulla ole sen kalliimpia kuin muuallakaan, annokset vain ovat vähän pienemmät. Raatihuoneen torin varrelta löytyvät kansainväliset pikaruokapaikat Burger King, McDonald's ja KFC. Jos aikoo käydä tivolissa niin ruokailu kannattaa ajoittaa sinne. Ostoskeskusten yhteydessä on myös paljon hyviä ruokapaikkoja.

Tanska ja Kööpenhamina muualla verkossa: