Pariisi

Seinen rannoille noussut Pariisi on Ranskan pääkaupunki.Alunperin Pariisi oli vain kelttiläinen kalastajakylä. Rooman vallan aikana ja varsinkin sen jälkeen kaupunki alkoi kasvaa ja nousta Euroopan johtavaksi kulttuuria ja hallintokaupungiksi. Lähes tuhat vuotta Pariisi ehti olla läntisen maailman suurin kaupunki, josta ajasta muutaman sata vuotta myös koko maailman suurin kaupunki.

Eiffelin torni
Kävin itse Pariisissa pari vuotta sitten pääsiäisenä. Se oli hyvä aika matkustaa. Kaupungissa oli lämmintä, muttei vielä liian kuumaa. Puistot olivat kauneimmillaan. Huono juttu oli, että silloin Pariisissa oli paljon muitakin turisteja. Kaikille suosituimmille kohteille oli valtatavan pitkät jonot. Louvren jono kiermurteli pitkin pihaa, nousi välillä portaita ylös ja laskeutui samoja portaita alas. Oli vaivalloista jopa selvittää miten jono kulki ja missä on sen pää. Sama juttu oli Eiffelin tornilla.

Nähtävyyksiä

  1. Louvre: Maailman suurin ja tunnetuin taidemuseo. Siellä on esimerkiksi kuuluisa Mona Lisa maalaus. Sisäänpääsy noin 10 euroa. Varaudu pitkään jonotukseen ja turvatarkastukseen.
  2. Eiffel-torni. Tunnetuin nähtävyys maailmalla. Eiffelin torni rakennettiin väliaikaiseksi näyttelyesineeksi Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900. Torni valmistui 10 vuotta ennen näyttelyä. Se vältti täpärästi purkamisen. 
  3. Pariisin katakombit: Tunnin mittaisella kierroksella pääset Pariisin alle näkemään hautoina käytetyt katakombit.
  4. Notre Dame: 950 vuotta vanha katedraali. Ensimmäiset 100 vuotta kuluivat rakentamisen merkeissä. Kirkon torni kohoaa 90 metrin korkeuteen.
  5. Invalidikirkko: Napoleonin hautapaikkana tunnettu Invalidikirkko on suuri rakennusryhmä Pariisissa. Siellä on useita museoita ja muistomerkkejä Ranskan käymien lukuisten sotien ajalta.
Pariisi linkkejä:




Lontoo


Yksi omista suosikeistani kaupunkikohteiden joukossa. Kaikista maailman suurkaupungeista Lontoo on jotenkin poikkeava. Se ei ole mitenkään sisäänpäinkääntynyt vaan avoin ja tietoinen muusta maailmasta. Voi jotenkin vieläkin aistia sen ajan kun Lontoo oli koko maailman keskus. Kaikki meritiet veivät Lontooseen.


Palvelu on Lontoossa maailman parasta. Ei nöyristelevää vaan ehdottoman ammattitaitoista. Taksikuski keskustelee kanssasi aiheesta kuin aiheesta, vaikka et englantia kovin hyvin puhuisi, niin kuski saa sinut tuntemaan, että osaat. Jos et halua keskustella saat varmasti olla rauhassa ja joka tapauksessa kuljettaja vie sinut perille turvallisesti takuulla lyhintä ja nopeinta reittiä.

Monet mielestä Lontoosta löytyvät maailman hienoimmat nähtävyydet. Esittelen tässä muutaman niistä.

British museum
Luultavasti maailman tunnetuin ja kokoelmiltaan kattavin historiallinen museo. Kannattaa varata kokonainen päivä museon kiertämiseen. Sisäänpääsy British Museumiin on ilmainen. Museossa saattaa olla menossa jotain maksullisia näyttelyitä.

Tower

Kuuluisa Towerin linna on yksi mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä. Se ei ole vain yksittäinen linna vaan muurein ympäröimä alue, jossa on useita rakennuksia. Siellä säilytetään Kuningaskunnan kruununjalokiviä. Siis jos haluat nähdä afrikan tähden osat tai kuuluisan Koh-i-noor timantin niin poikkea siellä. Kuuluisin rakennus Towerissa on White Tower.

Madame Tussauds vahakabinetti

Haluatko nähdä julkkikset melkein elävän ja valokuvata itsesi niiden kanssa. Se onnistuu ehkä maailman kuuluisimmassa vahamuseossa. Madame Toussauds museoita on lukuisia eri puolilla maailmaa. Lontoossa on se alkuperäinen.

Muuta tekemistä

Lontoosta tulee ensimmäisenä mieleen Pubit. Niissä on paitsi hyvää olutta ja ruokaa, myös mukavaa seuraa. Toisena tulee mieleen konsertit ja musikaalit. Vastaavia musikaaleja voi nähdä korkeintaa New Yorkissa, mutta tuskin muualla. Kolmanneksi tulee mieleen jalkapallo. Arsenal, Chealsea, Fulham, QPR, Tottenham vai pieni ja piskuinen Millwall. Jokaisella tietenkin oma stadioni.


Linkkejä Lontoo aiheesta:

Lontoo.org  Tietosivut Lontoosta
Lontoosivut  Blogimuodossa olevat Lontoo aiheiset sivut.
Londonpass.com.  Passi jonka hankkimalla pääsee sisään 50 eri museoon ja tapahtumaan.